Visuaalinen novelli. Genre mitä olin vältellyt tähän asti ja ajattelut niiden olevan lähinnä tekstin lukemista pienillä pulmilla höystettynä… sitähän ne ovatkin, mutta olin täysin väärässä sen suhteen miten koukuttava tällainen peli voi olla.

999 on ensimmäinen osa zero escape pelisarjaa ja siinä pelaajan tehtävä on suorittaa erinäisiä pakohuone tyylisiä tehtäviä ja lukea aivan jumalattomasti tekstiä. Tämä voi kuulostaa tylsältä, mutta tarina tempaa hyvin mukaansa ja se on tämäntyylisen pelin elinehto.

Juonesta voisin mainita nyt suuremmin spoilaamatta, että yhdeksän henkilöä on vangittuna ja heillä on yhdeksän tuntia aikaa löytää ulospääsy tai kaikki kuolevat. Siinä kaikki mitä tarinasta oikeastaan kannataa kertoa. 

Pelin kulku on seuraavanlainen. Ensin on tarina osuus, jossa hahmot puhelevat keskenään, tai yksin, ja tarina etenee. Sitten välillä tehdään “escape room” tyylistä pulman ratkontaa. Seuraavaksi onkin sitten taas tarinan aika ja niin edespäin. Pelissä on siis todella paljon tekstiä ja varsinaista peliä vain nimeksi. Tästä huolimatta suosittelen peliä kokeilemaan jos siihen vain mahdollisuus löytyy. Pelin tarina vie hyvin mukanaan ja mysteeri on hyvin rakennettu. Pelissä on kuusi erilaista loppua ja kokonaisuuden kannalta on hyvä pelata ne kaikki. Tämä voi tuntua työläältä, mutta uusinta kertoja helpottaa mahdollisuus pikakelata kaikki teksti minkä olet jo nähnyt. Ominaisuus poistuu automaattisesta kun tulee ennen näkemätöntä materiaalia, joten mitään vaaraa tämän käyttämisestä ei ole. Samojen mysteerien ratkaisu alkaa kyllä välillä puuduttamaan, mutta niihinkään ei ensimmäisen kerran jälkeen enää kovin kauaa aikaa mene.

Peliin on myös tehty läpipeluu oppaita, mutta suosittelen pelaamaan ensimmäisen kerran ihan omin avuin. Sitten, jos haluaa, voi käyttää jotain spoileri vapaata opasta. Tämä ainakin säästi itseltäni paljon hermoja, kun osaan loppuratkaisuista vaaditaan suht tarkkojakin valintoja. Spoileri vapaa siksi, ettei turhaan pilaa itseltään mainiota tarinaa.

Peli ansaitsee arvosanaksi viini lasillisen ja ehkä pari skonssia.

Peliä ei koskaan julkaistu euroopassa ja näin ollen ebay lienee varmaan paras vaihtoehto pelin hankkimiselle. Onneaan voi myös koetta erinäisissä osta ja myynti -ryhmissä. Pelistä on myös tulossa ps4 versio, Zero Escape: The Nonary games, josta löytyy myös sarjan toinen osa.

Advertisements