Aloitin alkuvuodesta tehtävän pelata kaikki zelda pelit läpi time line järjestyksessä. Tämän valtavan urakan aloitti ja toistaiseksi lopetti Skyward Sword. Tämä ei ole varsinaisesti arvostelu pelistä vaikka tätä sellaisenakin voidaan pitää, mutta koska en ole peliä pelannut läpi asti niin en tunne olevani pätevä sitä täysin arvostelemaankaan, joten tällainen kompromissi.

Olen pelannut hiekkalaivalle asti ja saanut jousen käyttööni ja kaikki peliä pelanneet tietävät että olen ainakin yli puolet pelistä pelannut, ehkä jopa lähempänä kolme neljäsosaa, että en ihan parin tunnin perusteella tätä kirjoittele.

Pelissä on kaikean kaikkiaan ihan mielenkiintoinen tarina, joka valottaa koko zelda pelien maailman historiaa ja paljastaa mistä kaikki sai alkunsa. Zeldassakin on varmasti enemmän syvyyttä kuin koskaan ennen Linkin ollessa normaali mykkä itsensä. Grafiikatkin on hyvin kauniita ikäisekseen ja maisemat vaihtelevia. Vaikka samat perus zelda elementit sieltä löytyy. On tuli, vesi, aavikko ja metsä alueita mitä sitten kuljeskellaan läpi mätkien vihollisia ja ratkaisten kevyitä pulmia samalla kartuttaen varusvarastoa. Tämä zelda oli ensimmäinen missä tyrmän pomoa ei välttämättä voitettukaan juuri siitä tyrmästä löydetyllä aseella, kuten aikaisemmissa oli tapana. Mukana kulkee myös kevyesti ärsyttävä apuri, joka on myös ollut zeldojen peruskauraa Ocarina of Timestä lähtien. Että tuttua on. Tutkittavat alueet ovat pienentyneet kylläkin sarjan edelliseen osaan, Twilight Princes, nähden.

Mutta mikä sai minut lopettamaan pelin kesken ja harkitsemaan sitä jo monesti aikaisemminkin kunnes viimein ärsytys nousi huvin ohi? Ohjaus.

Pelihän julkaistiin nintendo Wii konsolilla ja ohjaus oli tavan mukaan liikkeentunnistus. Tämä käytännössä tarkoitti sitä, että kapulalla heilutellaan miekkaa ja miekka tottelee liikettä suht hyvin… melkein joka kerta. Nunchuc apuohjaimella sitten liikutellaa itse Linkiä. Ohjaus on rakennettu sinällään toimivaksi ja innovatiiviseksi ja on varmasti Wiin ohjausta parhaiten hyödyntävä peli, mutta se mikä innovatiivisuudessa saavutetaan se hauskuudessa menetetään. Ohjaus toimisi varmasti loistavasti jos kyseessä olisi joku muutaman tunnin peli, mutta kun kyseessä on reilu 20 tuntia kestävä seikkailu eepos niin siinä alkaa kädet väsyä ja into hiipua. Kerta kerralta nopeammin.

Peli ei ole pelkkää päämäärätöntä miekan huitomista vaan vihuja pitää osata lyödä oikeasta suunnasta. Vihut osaavat näet torjua lyöntejä ja suurin osa taisteluista meneekin tapellessa ohjainta vastaan, kun se ei vaan suostu lyömään oikeasta suunnasta vaikka miten huitoisi sieltä päin. Paras tapa tujota viholliset olikin ensin lyödä kilvellä vastapalloon ja mättää vihu hengiltä kun se oli avuton. Tämän taktiikan haittapuolena on pelin idea hajoavista kilvistä, joita saakin olla sitten jatkuvasti korjaamassa, mikä käytännössä tarkoittaa lentämistä skyloftiin, pelin pääkaupunkiin, kesken seikkailun. Myös pommien viskely hoidetaan liikkeentunnistuksella ja en edes jaksa laskea niitä kertoja kun peli on kesken pommin kannon päättänyt että nyt se haluaa lyödä miekalla ja tiputtanut pommin jalkoihin… pommipussin saaminen helpottaa tätä tuskaa hieman, mutta ei poista ongelmaa. Muitakin pieniä ongelmia on, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä. Edellämainittuja ongelmiakin sieti alkuun, mutta pelin edetessä ne kävivät yhä vain ärsyttävämmäksi.

Näistä mekaniikoista johtuen en usko, että tulemme näkemään pelistä HD remakea tyyliin Twilight Princess tai Wind Waker. Skyward Sword on rakennettu hyvin pitkälle liikkeentunnistuksen ympärille, että sen siirtäminen normaalille ohjaimelle on varmasti hankalaa. Tämä on harmi, koska pelin tarina ansaitsisi tulla koetuksia, mutta omalta osaltani se jää kesken ja jatkan muiden pelien parissa.

Advertisements